Saturday, January 7, 2017

Kahvia koneesseen

7.1.2017


Kahvia koneeseen 






Nyt on se aika vuodesta, kun ainakin itse, viihdyn paremmin sisällä kuin ulkona. Onhan se kivaa, että talvella tulee lunta, mutta onko kaiken lumen pakko sataa yhdellä kertaa ?
Nyt kun on pitkä, vapaa viikonloppu, niin mikä onkaan parempi hetki, kuin vihdoinkin saada alakerran harrastetilojen kahvinurkkausta taas askel eteenpäin.

Blogirintamallakin on ollut aika hiljasta, syystä, että alakerran remontti ja työt ovat vieneet lähes kaiken vapaa-ajan. Mutta - lupaan kunnostautua myös tällä saralla ja saada postauksia aikaiseksi.
Alakerran remontti on siis edennyt jo siihen vaiheeseen, että sinne saatiin tehtyä kahvinurkkaus, jääkaappikin saatiin jo paikoilleen.
Alkutilanne näytti tältä 



Halusin alakertaan yksinkertaisen baarikeittiön ja pitkään mietin,miten toteuttaisin baaritiskin jalat..

Suunnitteluvaihe menossa  




Pitkällisen pähkäilyn tuloksena, päätin tehdä jalat kivikoreista, jotka täytin kiuaskivillä. Tason käsittelen mustalla Osmo Colourilla. 


Keittiön taustalevy on vaneria, minkä maalasin mustalla liitutaulumaalilla. Valaisimet Ikeasta. 




Nahkavetimet tein vanhasta vyöstä. Haaveilin mustasta jenkkikaapista, mutta budjetti tuli vastaan, joten tarroitin valkoisen jääkaapin.  Vielä on paljon tekemättä, mutta ainakin tekemisen lomassa voi nauttia tuoreesta kahvista :)

Letkeää lauantaita,
Chili 














No comments:

Post a Comment